perjantai 12. joulukuuta 2014

Loppuvuoden kuulumisia

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä postauksesta. Aika menee vaan niin hurjan nopeasti. Kohta on joulukin, vajaa kaksi viikko enää.
Olen ottanut aika maltillisesti keikkoja viime aikoina. Tienattua kuitenkin on tullut hyvin. Suurinosa tavatuista on ollut vakkareita. Jotenkin on tullut semmoinen olo, että nyt ei jaksaisi mitään asiakaspaljoutta. Siksi en juurikaan ole uusia tyyppejä tavannut.  Lopettamassa en kuitenkaan ole.
Eilen meinasin tukehtua aamukahviini kun luin meilejäni. Eräs vakkari oli laittanut viestiä, missä kertoi kuinka oli pettynyt minuun, halut olivat menneet jne..Ja syy tähän oli se, että oli nähnyt ilmoitukseni eräällä sivustolla missä tämän alan ihmiset ilmoittelevat. Olen siis huora, hän ei olisi voinut uskoa sitä minusta. Kaveri joka on useamman kerran ostanut minulta palveluja, ei koskaan ole saanut ilmaiseksi. Olen pitänyt häntä vakkarina koska olemme tapailleet "säännöllisesti" jo reilun puoli vuotta. Emme ole muuten yhteyksissä kuin silloin kun tapaaminen sovitaan. Voitte kuvitella, että meinasin tuolilta tipahtaa. Ja joo, tämä ei ollut mikään vitsi miehen puolelta. Siis mitä ihmettä..En voi kuin päätäni pyöritellä. Joko hän on täysin kadottanut todellisuuden tajun tai elänyt jossain harhalinnoissa alusta asti. Mitä ihmettä hän on kuvitellut kun on joka kerta kuitenkin maksanut minulle seksistä? Huh, kaikenlaisia tyyppejä se maa päällään kantaa. Hän menee kyllä älä vastaa enää-osioon :)
Hauskaa joulun odotusta kaikille :)

-Lola-

lauantai 15. marraskuuta 2014

Hiljainen viikko

Alkuviikosta oli niin paljon omia menoja, että puhelin pysyi visusti kiinni. Vaikka sen loppuviikosta avasinkin, niin en edes jaksannut kaikkiin puheluihin vastata. Todella palvelualtis ilolintunen ;) Keikkoja ne vastatut puhelut poiki silti muutaman. Keskiviikkona tein poikkeuksesta huolimatta hotellikeikan. Tämä hotelli tosin on sellainen josta pääsee hisseille ilman, että täytyy kulkea respan ohi. Hissi on ihan yhden sisäänkäynnin vieressä ja siitä pääsee näppärästi menemään. Mies oli uusi, työmatkalla täällä. Kehui minua kovasti ja halusi tavata seuraavan kerran kun saapuu kaupunkiin. Varasi puolentunnin keikan, mikä hieman venähti, mutta maksoi kyllä extraa, että sinänsä hyvä keikka.
Torstaina tapasin myöskin ihan uuden miehen, perussetti puolentunnin keikalla. Ainut mikä ärsytti suunnattomasti oli se, että mies oli tainnut läträtä partavesipullosta puolet iholleen..Yyh..Olen varmaan ennenkin maininnut etten siedä voimakkaita hajuja ja tämä ei ollut poikkeus. En ymmärrä miksi miesten pitää sitä hajua niin paljon laittaa. Vaikka lopuksi kävin hänen luonaan pikapesulla jouduin kotona kuuramaan koko kropan hiuksista lähtien. Käyn normaalistikkin kotona suihkussa tapaamisten jälkeen, mutta nyt sai hinkata itseään ihan kunnolla. Koko automatkankin kotiin haju tunki voimakkaana nenään.
Tänään tapasin yhden vanhan asiakkaan joka on käynyt luonani silloin kun minulla on ollut asunto. Nyt hänen vaimonsa kuitenkin oli matkoilla viikonlopun ja hän pyysi minua luokseen. Tokihan minä menin. Peruskeikka sekin. Kieltämättä siinä on aina pieni jännitysmomentti olla avio(tai avo)parin kotona.
Huomiselle on muutama ehkä keikka tiedossa, katsotaan nyt toteutuuko niistä kumpikaan ja jaksanko ylipäätänsä ottaa keikkoja vastaan. Nyt on vähän sellainen fiilis, että ei hirveästi nappaa. Monet kotikeikat painotuvat iltaan ja silloin olisi mukava vaan makoilla sohvalla ja tehdä omia juttuja.
Tänää keikka oli onneksi alkuillasta ja loppuillan nautin sohvalla glögilasin kera televisiota katsellen. Ihanaa rentoutumista :)

-Lola-

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Vanhoja tuttavuuksia

Viikonloppuna tapasin kaksi vanhaa asiakasta, jotka tapasin aiemmin kesän alussa. Oli mukavaa kun muistivat ja ottivat yhteyttä. On niin paljon helpompaa mennä tapaamaan jo aiemmin tavattuja miehiä.
Perjantaina oli tunnin keikka ja eilen kahden tunnin. Nyt on noita pitempiä keikkoja tullut aika paljon. Mikä on rahallisesti hyvä, vaikka välillä ne tuntuvat todella pitkiltä :)
Eilinen kahden tunnin keikka meni kyllä kuin siivillä, johtuen varmaan mukavasta seurasta. Suurinosa ajasta meni juttelemiseen ja ns.kuulumisten vaihtoon.
Tänään olen viettänyt vapaapäivää. Sellainenkin tulee välillä ihan tarpeeseen. Huomiseksi on kaksi alustavaa keikkaa suunnitteilla. Katsotaan sitten onko varmoja vai ei.
Puhelin häiriköitsijäkin on onneksi rauhoittunut. Ei ole nyt pariin päivään soittanut ollenkaan. Liekkö lukenut blogia ja tunnistanut siitä itsensä ;D Ei vaineskaan, mutta hyvä näin. Meinasi jo totaalisesti mennä hermot.
Vasta kun pääsin sanomasta, että keikat olisivat rauhoittuneet kesästä, on niitä nyt alkanut taas tulemaan. Asuntoakin on kyselty, mutta sen taidan vuokrata vasta joulukuussa. Nyt pärjää hyvin noilla kotikeikoilla.
Hotellikeikkojakin olisi ollut lisää tarjolla viikolle, mutta ne olen nyt skipannut. Häiritsee itseä sen verran paljon se respan ohi meneminen, että parempi näin.

-Lola-

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Puhelin ahdistelija

Huh..Yksi mies vaan jaksaa soittaa ja soittaa. Viime viikolla soitti ensimmäisen kerran ja alustavasti puheltiin tälle viikolle tapaamista. Vaikutti ensimmäisessä puhelussa ihan ok tyypiltä, hieman oli jo outoja vivahteita ja en tapaamista lyönyt lukkoon. Hän oli vanhempi mies. Sanoin hänelle, että katsotaan tilannetta ensi viikolla. Illalla soitti jo uudelleen ja alkoi puhua ihan levottomia. Kuuntelin hetken jonka jälkeen sanoin, että minulla on hieman kiire. Seuraavana päivänä soitti jälleen, ja aloitti samat ihmeelliset jutut. Sanoin suoraan, etten jouda puhumaan ja jos lopettaisi soittelun. Sen tarkemmin en ala erittelemään mitä puhui, mutta tällä herralla ei taida olla kaikki muumit laaksossa. Ihan konkreettisesti. Nyt on soittanut kaksi päivää putkeen enemmän ja vähemmän. Ja luulen, että välillä soittaa tuntemattomalla numerolla koska en vastaa ja nyt on tullut paljon puheluita tuntemattomasta numerosta.
Olen lyönyt luuria kiini ja jättänyt vastaamatta, mutta ei usko, ei. Valehtelematta puheluita on nyt kahden päivän ajan tullut 30-40kpl/päivä. Toivottavasti herra tuosta rauhottuisi, koska en haluaisi numeroani vaihtaa :/ Tosin sen saa uudesta ilmoituksesta, että onko siinä sitten mitään järkeä. Harmittaa kun tuo huoraluuri on niin vanha, ettei siinä ole ns.estolistaa, mihin numeron voisi laittaa ja näin ollen puhelut eivät tulisi läpi. Seuraillaan tilannetta...
Tänään oli taas kahden tunnin keikka. Tosin ihan kahta tuntia keikassa ei mennyt, mutta hyvät rahat tuli :)
Mies oli hotellissa ja käynyt aulabaarin kautta :/ En yleensä ota vastaan juopuneita asiakkaita. No arvata saattaa, ettei alakerrassakaan oltu täysin hereillä ja velttoa munaa vatkatessani suussani tuumin, että on tämäkin hommaa. Itsellänikin meni hieman fiilikset ja en suoraan sanottuna jaksanut antaa parastani.
Raukka yritti panna mutta kun ei sellainen oikein sisäänkään uppoa :) Välillä oli pokassa pitelemistä. Mutta muuten oikein mukava mies. Ja loppujen lopuksi hän pääsi kyllä tavoitteeseensa, eli sai purettua lastit ;)
Hotelikeikat on välillä vähän ahdistavia, vaikka paikkana hyvä. Tuntuu siltä, kun sinne menee, että kaikki huomaa miksi siellä olen. Ja miehen kun on aina hettava minut aulasta. Menen aina normaalisti ja huomiota herättämättä, mutta silti se tunne, että kaikki huomaa ja arvaa....
-Lola-

maanantai 27. lokakuuta 2014

Uusia asiakkaita

Viikonloppuna tein kolme keikkaa. Ihan hyvä tahti keikka/päivä. Ei tarvitse moneen kertaan käydä suihkussa ja laittautua sekä jää aikaa omiin juttuihin.
Perjantaina oli puolentunnin keikka uuden asiakkaan kanssa. Mies oli mukava ja keikka sujui hyvin, ihan normisettiä.
Lauantaina oli parin tunnin keikka myöskin uuden asiakkaan kanssa, josta toivon mukaan tulee uusi vakkari. Ainakin hän puheli siihen malliin, että voisimme nähdä uudelleen. Aika näyttää :) Parin tunnin keikat on ekaksi kerraksi aina vähän "jänniä", kun ei tiedä millainen mies on vastassa ja kuinka kemiat kohtaa. Tämä oli kuitenkin mukava ja koko aikaa ei tietenkään pelkkään panemiseen käytetty, vaan jutusteltiin niitä näitä.
Eilen oli sitten tunnin keikka, myöskin uusi tyyppi. Hieman erikoinen, mutta mitään ongelmia ei ollut. Jos ei oteta lukuun sitä, että hänellä oli vaikeuksia suoriutua kumin kanssa. Joillekkin miehille kumi on vähän kuin punainen vaate ja erektio ei tahdo pysyä. Saatiin kuitenkin hommat hoidettua :)
Viikonloppuna tuli tienattua hyvin ja laskut saa taas maksettua. Tälle viikolle ei mitään varmaa vielä ole. Ehkä naapurikunnassa parin vakkarin tapaamiset.
Asuntoa en ole nyt suunnitellut ottavani ja huomaa syksyn tultua, että tahti on vähän hiljentynyt kesään verrattuna.
Mietin kun aloittelin näitä hommia, että kuinka kysyntää on, koska en ole mikään parikymppinen tyttö. Ilokseni olen kuitenkin saanut huomata, että asiakkaita riittää ja osa on sanonut suoraan, ettei halua mitään parikymppistä tyttöä vaan minun ikäiseni on ihan sopiuva :)
Kaupasta täytyisi käydä ostamassa meikkejä. En ole koskaan ollut mikään meikkien suurkuluttaja, mutta nyt näissä hommissa niitä on alkanut kulumaan kun tottakai täytyy ehostautua. Edelleen en kuitenkaan mitään sotamaalausta tee(jollei sitä erikseen pyydetä), vaan nätti kevyt ehostus.
Ripsihuoltoonkin pitäisi varata aika. On niin paljon helpompaa kun on pidennykset niin ei tarvitse ripsiväriä laittaa. Se myös säästää aikaa :)

-Lola-


torstai 16. lokakuuta 2014

Syyspäivän mietteitä

Olen pitänyt jälleen pientä lomaa hutsuilutouhuista. Se on tehnyt ihan hyvää. Ajattelin vasta ensi viikolla uusia ilmoituksen ja alkaa tekemään jälleen keikkaa. Rahaa kyllä taas tarvitsisi. En tiedä miten ne niin nopeaa menee kuin tuleekin :D
Mietin tässä nyt kun olen sinkkuna, että mitäs sitten jos tapaan miehen ja alan seurustelemaan. Alkuvaiheessa varmaan jatkaisin näitä hommia, mutta mikäli suhde muuttuisi vakavemmaksi, en taitaisi pystyä näitä samalla tekemään.
Vaikka tämä on minulle työtä, täyttäisi se silti pettämisen kriteerit ja miehellä pitäisi olla todella avoin mieli, jos sallisi tai hyväksyisi tämän työn suhteessa. Kyllä niitä toki on, mutta...
Entäpä sitten jos miehen kaveri tai sukulainen sattuisikin olemaan asiakkaani. Tulisko hieman nolo tilanne ja miten se vaikuttaisi minuun taikka suhteeseen... En usko, että voisin kertoa tulevalle seurustelukumppanille tehneeni näitä hommia, mutta pieni riskihän kiinni jäämisessä on jos sattuu edellä mainittu tilanne. Suomi on kuitenkin loppupeleissä aika pieni maa.
Vaikka tämä ns.helppoa rahan tekoa onkin, joutuu miettimään tiettyjä yksityiskohtia.
Onneksi seurustelu ei nyt ole ajankohtaista, ja viihdyn hyvin sinkkuna. Täytyy sitten murehtia tilannetta, jos ja kun sopiva kumppani sattuu kohdalle.
-Lola-

perjantai 3. lokakuuta 2014

Syystunnelmia

Hetki onkin taas kerinnyt edellisestä postauksesta vierähtää. Hommia on painettu enemmän ja vähemmän, vähän fiiliksen mukaan.
Asuntoa olen vuokrannut pariin otteeseen ja kotikeikkoja on riittänyt mukavasti. Välillä olen pitänyt ns.omaa lomaa ja puhelin on pysynyt visusti kiinni. Välillä on tullut sellainen fiilis, ettei vaan jaksa, eikä kiinnosta. Silloin ei asiakkaitakaan kannate ottaa vastaan, koska itsestään ei voi kaikkea antaa.
Nyt tuota fiilistä on ollut vähän useamman. Johtuuko sitten loppukesästä kun hommia tuli painettua ihan urakalla vaiko mistä.
Siviilielämässäkin on riittänyt kaikenlaisia kiireitä ja ollut pieniä muutoksia, jotka on vieneet aikaa.
Uusia naamoja olen tavannut jonkin verran, mutta aika pitkälle on vakkareilla menty. Niitä onkin alkanut kertymään ihan mukavasti, ja harmillisesti taas osa on pudonnut pois.
Reissujalkaa hieman vipattaisi ja olenkin miettinyt pientä irtiottoa kotimaisemista.Voisin tehdä muutaman päivän reissun jollekkin muulle paikkakunnalle.
Suunnitelmissa siintää myös pidempi reissu, mutta sen ajankohta taitaa mennä keväälle. Nyt kun pimeys ja talvi on tulossa ei kiinnosta lähteä suomea kiertämään.
Asiakkaat ovat edelleen olleet mukavia, mitään vakavaa tai sinnepäinkään ei ole sattunut.  Hyvä niin, mutta täytyy koputtaa puuta ;)
Ällötyksiä on riittänyt jonkin verran, ne joko haisee pahalle suihkunkin jälkeen, tai väittävät käyneensä pesulla, vaikka eivät ole käyneet,( liika partavesi, hiki, pahanhajuinen hengitys), suudellessa kuolaavat koko naaman, runkkaavat kuin viimeistä päivää ja unohtavat kun sanoo, että sen voisi tehdä hellemmin jne..
Paras oli kerran kun minulla oli asunto vuokralla, ehdotin miehelle suihkua, mutta hän sanoi, että oli lähtiessä käynyt. Suikkarissa jo tunsin pienen kusen hajun, jota ei puhtaasta kalusta lähde, ja kun hän oli poistunut katsoin valkoista peittoa joka oli ollut allamme, niin siinä oli jarruraita :D  Liukuva käsitys tuo ennen tapaamista otettu suihku.
Sukat jaloissapyöriviä asiakkaita olen myös tavannut, ja ne kyllä tuo piristystä tähän hommaan.
Hauskaa syksyä teille kaikille, kirjoittelen taas kun ehdin :) Muistakaa nauttia lämmöstä ja läheisyydestä ;)
-Lola-

tiistai 12. elokuuta 2014

Kysymyksiä

Nyt oli aikaa ja innostusta vastailla muutamiin kysymykiin.

HUTSUILUN ALOITTAMINEN

Omasta aloittamisesta olenkin blogissani kertonut, ja sieltä pääpiirteissään löytyy inffoa blogin alkuvaiheilla.
Tutkin "alaa" paljon mm.blogien ja eri sivustojen kautta. Googlettamalla löytyy paljon tietoa ja pääsee sivuille missä seksin myymisestä/ostamisesta puhutaan.
Ilmoituksen laitoin ensin yhdelle sivustolle (jossa seksin myyminen suoraan on kiellettyä, mutta monet ymmärtävät silti mistä on kysymys) Nykyään olen ilmoitellut muutamalla muullakin sivustolla.
Itse pidin alkuun siitä, että numeroa ei ilmoituksessa ollut. Sai rauhassa tutustua ja tutkia sähköposteja ja näin ns.turha puhelimeen vastailu oli pois. Nyt kun ilmoituksessa on numero, tulee jos jonkinlaisia puheluita. Asiakasmäärää numero on lisännyt. Ja toisaalta taas aikaa säästyy siinä, että ei tarvitse netissä roikkua vastaillen viesteihin.(Niitäkin tulee silti edelleen) Yleensä kyllä kopsasin oman ensimmäisen viestini seuraaville, josta kävi ilmi hieman enemmän itsestäni, mieltymyksistäni, mitä tarjoan ja mihin hintaan . Mies joko vastasi tai jätti vastaamatta mikäli ehdot eivät hänelle sopineet. Jos vastasi annoin sitten vasta numeroni ja sovimme yksityiskohdista tarkemmin. En koskaan ota vastaan asiakasta jonka kanssa en ole puhunut puhelimessa. Haluan kuulla ihmisen äänen ja luoda jonkinlaisen ensivaikutelman puhelun aikana.

ASIAKKAISTA

Minulle ei ole (vielä) sattunut vastaan yhtään agressiivista asiakasta, tai sellaista jota olisin pelännyt. Kotikäynneissä on aina riskinsä, kun menet vieraan ihmisen vieraaseen asuntoon. Hotellit ovat yleensä turvallisia ja neutraaleja paikkoja. Samoin jos otat vastaan omassa paikassa. Tiedät asunnon ja mitä missäkin on. Koskaan en mene tapaamisille ns.takki auki. Tarkastan osoitteen, ja mahdollisesti myös ilmoitan kolmannelle osapuolelle mihin olen menossa ja milloin. Koskaan kun ei voi tietää mitä eteen tulee.
Asiakkaista muuten, niitä on erilaisia. Toiset tykkäävät jostain mikä itselle ei ole niin normaalia, mutta yleensä vastaan on tullut ihan perinteisestä seksistä pitäviä. Ikähaarukka on hyvin laaja, on nuorempia ja on vanhempia miehiä.

PUKEUTUMINEN

Pukeudun normaalisti tavallisiin vaatteisiin. Voisin olla kuin kuka tahansa nainen joka kadulla kävelee. Olen siisti, mutta en turhan huomiota herättävä. Mikäli asiakkaalla on toiveita, pyrin ottamaan niitä huomioon.
Alusvaatteissa itse suosin seksikkäitä alusasuja, normaalisti seksikkäät rintaliivit/pikkuhousut ovat suosikkini. Välillä laitan korsetin ja sukkanauhat. Kesällä varsinkin tykkäsin pelkistä rintsikoista ja housuista.
Asiakkaan toiveita kuuntelen tässäkin asiassa. Kovin laajaa asusteskaalaa minulla ei vielä ole, mutta täydennän sitä pikkuhiljaa.

KONDOMIT

Suosin My size-merkkiä, koska kokoja on useampia. On vähän pienemmälle varustukselle kuin vähän suuremmallekkin. Kondomin koko on hyvä olla oikea. Liian pieni kumi ei välttämättä mene kunnolla paikalleen ja saattaa aiheuttaa liikaa puristusta ja taas liian suuri voi lähteä pois kesken leikin. Ultra ohuita en suosi ollenkaan, koska rikkoutumisvaara on suurempi. Yleensä käytän omia kumia, välillä asiakkaan jos hän haluaa omia käyttää. Tilaan netistä isomman satsin kerrallaan.

Tässä vastauksia joihinkin kysymyksiin. Nyt jatkan nauttimista vapaapäivästäni :)

-Lola-



maanantai 11. elokuuta 2014

Keikkaa, reissuja ja lisää keikkoja

Viimeiset pari viikkoa on ollut todella kiireistä ja hektistä aikaa keikkojen suhteen. Olen vuokrannut pariin otteeseen asuntoa omalla paikkakunnallani ja käynyt parin päivän reissussa isommalla paikkakunnalla. Lisäksi on ollut muutama ns.puolen yön keikka.
Reissu isommalle paikkakunnalle ei ollut niin tuottoisa kuin alkuun olin ajatellut. Liekkö ihmiset vielä lomalla vai oliko ajoitus muuten huono, en tiedä. Omani sain pois mutta enpä taida toista kertaa kyseiselle paikkakunnalle lähteä. Muuten reissu sujui ihan mukavasti.
Omalla paikkakunnalla on sen sijaan vilskettä riittänyt, pari uutta vakkariakin on astunut kuvioihin. Hieman kauempana olen heittänyt yhdelle vakkarille näitä ns.puolen yön keikkoja (kestoltaan 5-6h) Ne ovat olleet ihan sopivia aikoja ja edelleen ajatus koko yön keikasta hiukan tökkii. En edes tiedä saisinko unta vieraan ihmisen vieressä, vieraassa paikassa, hieman erilaisessa tilanteessa.
Rahallisesti nuo puolen yön keikat ovat olleet tuottoisia ja on ollut mukava lähteä ajelemaan kohti kotia setelitukko laukussa ja tietäen, että pääsee omaan sänkyyn nukkumaan. Ja aikakin on sujunut nopeasti kun on voinut tehdä muutakin kuin peuhata lakanoiden välissä.
Laskut olen saanut maksettua ja säästettyä rahaa yhtä isompaa hankintaa varten. Nyt kuitenkin ajattelin viettää pari viikkoa vähän rauhallisempaa aikaa keikkojen suhteen. Alkaa tietyssä määrin olemaan "mitta täynnä". Enää se ei täyty niin herkästi kuin alkuaikoina, mutta pieni loma näistä hommista tekee välillä ihan hyvää. Ei tule poltettua itseään loppuun ja saa alapääkin levätä ;D
Jokusen sähköpostin olen saanut koskien hommien aloittamista ja käytännön asioihin liittyen. Palaan seuraavassa postauksessa aiheeseen, ja osalle olen laittanutkin privana vastauksia.
En edelleenkään kutsu itseäni ammattilaiseksi ja joka päivä oppii jotain uutta, mutta tietysti jos mieleen tulee kysyttävää tai haluaa neuvoja/vinkkejä niitä saa kysyä. Autan parhaani mukaan :)
-Lola-

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Johan lämpöä piisaa :)

Ilmat ovat olleet mitä mahtavimmat, vaikka hieman jo alkaa tuskastuttamaan tämä kuumuus. Täytyy silti nauttia tästä syksyn sateisia ja synkkiä päiviä odotellessa. Sitten voi kaiholla muistella kesän lämpöä :)
Panohommissakin tulee yllättävän kuuma ja hiki virtaa. Ilmastoitu hotellihuone on kyllä in.
Tein muutaman päivän incallia kun vuokrasin keskustasta asunnon. Puhelin soi ja kävijöitä riitti ihan eri tavalla kuin outcallissa. Vuokraus oli hyvä idea ja taidan jatkossakin välillä vuokrata asunnon käyttöön. Ja kuinka helppoa se olikaan :) Ei tarvinnut lähteä mihinkään, odottaa vaan asunnolla. Ehkäpä jos näitä jatkan pidempään vuokraan jonkun kivan pikku yksiön näitä hommia varten. Vuokran voi jo päivässä tienata takaisin ;)
Yhtään epämielyttävää asiakasta ei käynyt ja kaikki tapaamiset menivät hyvin. Miehiä mahtui joukkoon monenlaista ja välillä tuli korvista ulos sanat olet ihana, tiukka jne... En pidä itseäni mitenkään "mahtavana" näitä hommia ajatellen, mutta miehet hurmoksissaan päästävät suustansa kaikenlaista :) Tuntuu, että haen vielä omaa paikkaani ja kokemus lisääntyy kerta kerran jälkeen. Parannettavaa löytyy joka kerta.
Vaikka asunto oli vain muutaman päivän oli olo aika puhki sen jälkeen ja pieni irtiotto tuli tarpeeseen.
Tein siinä vielä puole nillan keikan vähän pidemmälle, joka sekin oli kannattava ja hyvä reissu. Söimme, saunoimme ja nautimme :)
Pientä reissuakin olen suunnitellut toiselle paikkakunnalle, katsotaan mitä se tuo tullessaan. Kun käyn muualla "hommissa" on olo paljon rennompi. Ehkä se johtuu siitä, että tietää, ettei tuttuja voi niin helposti tulla vastaan.
Olen myös tavannut kanssasisaren jonka kanssa asioista voi puhua suoraan. Omasta mielestä tulemme hyvin juttuun ja on todella mukavaa kun on joku jonka kanssa voi asioita jakaa :) Ei tarvitse kierrellä ja kaarrella, ja voi vaihtaa kokemuksia. Pieni ns.henkireikä tähän kaikkeen ;)
Nyt on hyvä aika mennä syrjäiseen luonnon helmaan ja nauttia toisista, hakea pientä jännitystä vaikka heinänkorret tai kävyt pistelisivät selän alla ;) Siis nauttikkaa toisistanne tai siitä hetken tuttavuudesta :)
-Lola-

torstai 10. heinäkuuta 2014

Aurinkoista kesäpäivää :)

Nyt on ilmatkin lämmenneet ja aikamoinen hiki ja kosteus virtaa panopuuhissa ;D
Keikkaa on ollut jonkin verran ja pienen maakuntamatkailunkin suoritin. Oli ihanaa käydä muuallakin kuin omalla paikkakunnalla, vaikka kysessä olikin päivän reissu. Tuli tavattua uusia ja erikoisiakin ihmisiä.
Pari päivää alkukuusta oli todella hiljaisia, ajattelinkin jo, että onko koko heinäkuu yhtä hiljainen, mutta vilkastuihan se sitten.
Erikoisiin tilanteisiinkin olen "joutunut". Tarjoan lähinnä "normaalia seksiä", en alistamista, dominaa tms..mutta eräs mies sitten halusikin pientä kidutusta ja silmäni pyöristyivät kun näin välineröykkiön hänen pöydällään. Häntä asia ei haitannut, että minulla ei moisesta kokemusta ollut. Olihan se ihan jännää kokeilla niitä vehkeitä, vaikka muuten keikka menikin pienten naurun pyrähdysten saattelemana ja "peukalo keskellä kämmentä"-meiningillä. Hän oli halukas tapaamaan uudelleenkin, mutta taidan pitäytyä tässä skaalassa mitä normaalistikkin tarjoan.
Keikat ovat sujuneet muuten hyvin, ei ole niitä alkuaikojen inhotuksia paljoa tullut. Välillä kyllä edelleenkin tulee mieleen, että ei helvetti, mitä mä tässä teen, mutta ne menevät aika nopeasti ohi. Tunnin keikat ovat edelleen pitkiä, mielelläni tekisin lyhyempiä.
Toinenkin ohari sattui, ja se hieman vitutti kun olisin siihen saanut varman keikankin. Se kaveri meni älä vastaa-osioon. Siitä viisastuneena harkitsen tarkkaan otanko nuoren kuuloisia asiakkaita jolleivat he soita numerosta missä tiedot näkyvät. Molemmat oharit ovat olleet nuorten miesten tekemiä.
Onneksi se vitutus laantui aika nopeaa kun sain sitten illalle keikan. Sekin kyllä nuori, mutta soitti näkyvästä numerosta :)
Nauttikaa lämmöstä :)

-Lola-

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Lämpöä kiitos

Saisi tulla jo lämpimämpää, ahdistaa kun ei kunnolla pääse nauttimaan kesästä ja auringosta.
Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt hetki. Olin juhannuksen reissussa ja vietin siinä muutenkin vähän pidemmän vapaan. Tein aika hyvin keikkaa ennen juhannusta niin pieni loma oli ihan paikallaan. Vaikka huomasi jo loman loppupäivinä, että mieli takaisin hommiin tuli. Vaikkakin ennen lomaa alkoi mitta olemaan taas ihan täynnä.
Nyt olen jokusen keikan heittänyt, vähän hiljaisempaa on ollut. Turhauttaa kun miehet eivät lue ilmoituksta tarkkaan ja soittavat sitten olettaen, että minulla on paikka missä ottaa vastaan. Ilmoitukseen olen kuitenkin runoillut tyyliin, että tulen luoksesi jne...
Tänäänkin on monta soittoa tullut joissa homma on katkennut paikan puutteeseen.
Minun piti jo tässä kuussa vuokrata asunto, mutten sitä saanut aikaiseksi. Joten heinäkuussa se on edessä. Olenkin jo varannut yhden huoneiston muutamaksi päiväksi. Saapa nähdä onko ne päivät yhtä hulinaa vai meneekö ns.reisille koko homma :) Jos kokemus osoittautuu hyväksi saatan ottaa sen joka kuukausi käytäntöön.
Juhannuksen vietin kaveri porukan kanssa mökkeillen. Hieman joutui puhumisia varomaan, ettei tule paljastettua liikaa. Moni kyseli mitä olen tehnyt ja onko töitä tiedossa jne.. Onhan tämä tälläistä kaksoiselämän viettämistä.
Ensimmäinen oharikin tuli. Kaveri oli äänestä päätellen suht nuori, 25-30v, kutsui minut luokseen ja pyysi soittamaan alhaalta. No yllätys hän ei vastannut puhelimeen kun olin paikan päällä ja kun toisen kerran yritin soittaa oli puhelin kiini. Sitten tämä samainen kaveri yritti vielä soittaa pari päivää sitten, voitte arvata vastasinko. Nappasin tylysti punaista luuria. Tulipa tuokin koettua. Aika hyvin on saanut hommia tehdä ennen ensimmäistä oharia. Mutta tuo kuuluu tämän työn luonteeseen. Kun olisi tiedot, voisi laittaa laskun turhasta käynnistä, niinkuin esim.lääkäristä tulee jos et ilmaannu paikalle ;D
Tein tuossa urani pisimmän keikan, 3h. Vielä ei ole yökeikkoja tullut ja tuo oli nyt pisin tähän asti. Pari kertaa siinä touhuttiin ja muuten aika meni jutellessa ja ns.jäitä poltellessa. Kaveri oli vielä vähän epäsiisti, maistui mm.kaljalle ja tupakille,  ja alkuun ajattelin että miten ihmeessä jaksan seuraavat 3h. Mutta nopeasti se sitten kuitenkin meni ja huokaisin helpotuksesta kun lähdin pois.
Yritin saada sposti osoitteen näkymään blogissani, mutten siinä jostain syystä onnistunut. Aiemmin laitoin jo kommenttiin sen, mutta tässä uudelleen : ilolintunenko@luukku.com. Sinne voi laittaa postia mikäli haluaa.
-Lola-

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Puhelinrumba

Laitoin viime viikolla ilmoitukseeni numeron ja voi veljet mikä puhelimen sointi. Tiedä sitten oliko se niin järkevää, mutta onneksi puhelimen voi sulkea tai olla vastaamatta.
Kysyntää ainakin on. Eilenkin puhelin soi taukoamatta kun se oli päällä. Miehillä tuntuu olevan kesäkiima päällä ;)
Viikonloppuna tein kuusi keikkaa. Enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta raja pitää vetää johonkin. Pari vakkaria tapasin ja se on aina yhtä mukavaa mennä tuttuun paikkaan tutun ihmisen luokse, kun tavata outoja ihmisiä.
Olen myös tavannut useamman nuoremman miehen, ja vaikka alkuun ajattelin, että en heitä mielellään tapaa, on kokemukset olleet todella positiivisia tähän asti.
Muutama uusi kasvo tykästyi ja toivon mukaan heistä tulee vakkareita.
Välillä kyllä tuntuu, että teen tätä hommaa jo tietynlaisella rutiinilla, ajatukset pyörivät milloin missäkin itse toimituksen aikana ja tietty näytteleminen sujuu siinä samalla.
Viikonloppuna kun oli noin monta keikkaa alkoi taas mitta tulemaan täyteen. Mietin siinä kun mies pani minua takaapäin, että miten ihmeessä minä tähän ajauduin, tietyllä tapaa olen aika alas vajonnut, vaikka kaikki kunnioitus niille jotka tätä hommaa tekee sydämellä. Ajatukset vaan risteilevät edelleen päässäni. Olisikin kiva kuulla muilta kohtalotovereilta teidän tuntemuksia. Joten kommentteja voi laittaa :)
Osa tapaamisista on mukavia ja itsekkin niistä nautin, mutta kyllä mukavin hetki on rahatukon kanssa lähteä kotiin :)
Mutta vielä tuohon puhelinrumbaan. Soittoja tulee kyllä laidasta laitaan. Osa lyö luuria kiini kun en ota suihin paljaalla, osasta huomaa kun kerron hinnat, että liian kallista. Tinkaajiakin mahtuu mukaan. Tingata toki saa, mutta minä en hintaani laske.
Jonkun verran olen asiakkaita skipannut alkuvaikutuksen perusteella. Jos pienikin epäilys puhuessa tulee, olen kiireinen ja en kerkeä, palataan myöhemmin :)
Mutta tosiaan, jos asiakkaita haluaa lisää, kannattaa ilmoituksessa olla numero. Fonecta caller on myös hyvä olla ladattuna niin tiedot tulevat näyttöön, mikäli numero ei ole salainen.
Taidan hetkeksi lähteä nauttimaan auringosta ja miettimään jaksanko tänään tehdä yhtään keikkaa vai pietänkö vapaapäivän.
-Lola-

maanantai 26. toukokuuta 2014

Takaisin elävien kirjoihin

Nyt onkin ollut hiljaiseloa, kun olin pahassa flunssassa. Keikkailu täytyi laittaa jäihin sen ajaksi, mutta nyt on elämä alkanut voittamaan ja flunssa selätetty.
Tapaamisia pukkaa taas loppuviikosta. Pari keikkaa onkin jo sovittuna vanhojen asikkaiden kanssa, ja ilmoitus täytyisi uusia, jotta saisi kurottua kiinni nämä pari viikkoa mitkä nyt jäi välistä. Vaikkakin naisten päivät sattuivat onneksi samaan aikaan ja silloin tietysti en keikkaile.
Yksi vanha asiakas otti yhteyttä ennen kuin sairastuin. Olin aika yllättynyt, koska hän oli juuri se josta aiemmin kerroin ja kirjoitin, että keikka ei mennyt ihan putkeen kun olin väsynyt. Se olikin mukava yllätys kun hän halusi tavata uudelleen, vieläpä samana iltana. Tällä kertaa annoin parastani ja uskon, että tapaaminen oli miellyttävä molemmille. Katsotaan ottaako hän yhteyttä enään.
Tapasin myös erään uuden asiakkaan ja hän olikin oikein miellyttävä. Nautin kovasti itsekkin, hän sai minut kyllä syttymään :) Joten ei tämä ihan "huonoa"hommaa ole ;)
Kun keikkoja on nyt jokusen tehnyt, on alkanut itse olemaan varmempi ja voisi ajatella, että pelvelutaso jollain tavalla nousee. Tietysti se vaikuttaa kun saa itseluottamusta ja kokemusta.
Paikka on edelleen suuri ongelma monen miehen kanssa. Säästänkin nyt rahaa ja vuokraan majapaikan muutamaksi päiväksi. Uskon, että kulut saan katettua, koska kysyntää paikan kanssa on ollut todella paljon.
Tilanteena se tietysti on erilainen , kun silloin miehet tulevat luokseni, enkä minä mene kenenkään kotiin.  Ajatuksissani on myös, että turvallisuustaso jonkin verran laskee, joten sen varaan saa suunnitella jotain, ettei mitään tapahtuisi. Luulen, että otan asiakkaita vain ns.oikeista numeroista ja varaan jotain mukaan, jota tarvittaessa voin käyttää jos tilanne riistäytyisi käsistä.
Kesälle mietin myös pientä road trippiä eri paikkakunnille. Voisin lähteä viikoksi seikkailemaan ja majoittua eri paikkakunnille, päiväksi kahdeksi. Saisi hetkeksi irrottautua tämän kaupungin pölyistä ja jos hyvin käy, siitä saisi sen verran rahaa, että voisi pitää lomaakin.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Matalapainetta

Toissa viikonlopun jälkeen tuli kiintiö täyteen. Vietin viime viikon ihan omissa oloissani. Ei kiinnostanut tavata yhtään miestä, vaikka yhteydenottoja tulikin. Ajatuskin vieraan miehen tapaamisesta ahdisti siinä määrin, että suosiolla suljin puhelimen ja tarkistin sähköpostin vain parina päivänä.
Viikonloppuna olisin jo voinutkin jonkun tavata, mutta keikkoja ei ollut tarjolla. Huomaa, että hieman aaltomaisesti menee. Välillä hommia saisi painaa paljon, ja välillä ei tule yhtään yhteydenottoa.
Olen huomannut, että paikkaongelma on suuri. Monella ei ole mahdollisuutta pyytää kotiinsa. Viimeksi kun uusin ilmoituksen 2/3 osaa vastauksista kaatui paikan puutteeseen. Suunnittelin, että ottaisin joko hotellihuoneen tai erään firman vuokratun asunnon pariksi päiväksi. Painaisin sillon hommia kunnolla, ja sitten varmaan voisikin pitää vapaata. En tiedä tekisinkö sen täällä kaupungissa missä asun, vai lähtisinkö käymään jossain muussa kaupungissa. Vaihtelu voisi virkistää.
Sain yhteydenoton eräältä tuntemaltani mieheltä. Mietin jo sähköpostia lukiessani, voisiko hän olla epäilemäni henkilö ja kun hän laittoi numeronsa asia vahvistui. Voitte kuvitella, etten miestä tule tapaamaan. Tämä on yksi syy miksi salaamaton numero jonka tiedot saa enirosta on hyvä. Pystyy ehkäisemään tutut. Onneksi hänellä oli salaamaton numero, enkä joutunut kasvokkain hänen kanssaan :)
Tässä pikaisesti kuulumisiani, täytyy alkaa valmistautumaan viikon toiselle keikalle ;)

lauantai 3. toukokuuta 2014

Mies "lahna" :)

Mietin pitkään jaanko tämän teidän kanssanne, mutta oli pakko :) Päätin jo kun blogia aloin pitämään, etten tänne asiakkaista kovin yksityiskohtaisesti kerro, mutta tämä olkoon poikkeus.
Minulla oli eilen asiakkaana mies, joka oli sängyssä lahna. Naisistahan puhutaan, että osa on lahnoja sängyssä, ja vain makaavat, eivätkä tee mitään.
Nyt olen elämäni ensimmäisen kerran törmännyt mieheen, joka ei kertakaikkiaan tehnyt mitään.
Ei siis mitään.
Lisäksi hänestä ei saanut irti oikein mitään, mitä olisi halunnut ja mistä olisi tykännyt. Viesteistä tiesin kuitenkin, että pitää ihan perinteisestä seksistä, eikä hän niissä ehdotellut mitään erikoista, eikä kummempia toiveita ollut.
Jouduin itse olemaan johtava osapuoli ja ehdottelemaan, ja tekemään kaikki. Ei se haitannut, olen vain tottunut siihen, että miehestä saa enemmän irti ja hän on myös oma-aloitteinen.
Ensin otin häneltä suihin, ja sen kestettyä aikansa, aloimme harrastamaan seksiä. Mies makasi sängyssä selällään ja minä ratsastin. Sitäkin aikani tehtyä, kysyin haluaisiko hän vaihtaa asentoa. Oikein mitään vastausta saamatta, päädyimme takaapäin naintiin. Siinäkin minä olin se paneva osapuoli, mies vain oli takanani. Minua alkoi jo koko tilanne naurattamaan kesken kaiken. Sitten mies vain yht äkkiä sanoi, että eiköhän tämä ollut tänään tässä, jatketaan sitten seuraavalla kerralla. Hän ei siis lauennut. Kovasti hänellä kuitenkin seisoi. En tiedä, oliko hänellä kysessä ensimmäinen tapaaminen, ja ehkä hän jännitti sitä jollain tapaa, vai eikö hän ole tottunut sängyssä tekemään mitään. Mies kuitenkin oli suhteessa ja ikääkin jo jonkin verran, joten nuoruudesta ja kokemattomuudesta ei voi puhua. Tai sitten hän oli vain tottunut siihen, että nainen vie ja hän vain vikisee.
Vai oliko vika minussa...
Ajattelin kyllä, että seuraavaa kertaa ei taida tulla. Hän menee puhelimessa älä vastaa-osioon.
Tulipa tämkin koettua, ja tietää, että tämmöisiä tapauksia voi tulla eteen. Olin itsekkin vähän yllättynyt ja hämmentynyt, mutta yritin hoitaa tilanteen parhaani mukaan.
Viikonloppuja :)
-Lola-

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Asioita mielessä

Olen tällä viikolla tavannut kuusi asiakasta. Yksi heistä oli aiemmin tapaamani mies. Hän otti yhteyttä ja halusi nähdä uudelleen. Se sopi minulle. Oli mukavaa vaihtelua nähdä jo kerran aiemmin näkemäni mies. Ei tarvinnut miettiä millainen ihminen vastassa olisi. Nyt minulla on ainakin yksi vakkari.
Lauantain nuorimieskin oli mukava tuttavuus. Toivottavasti hän ottaa uudelleen yhteyttä. Puhui kyllä siihen malliin, että saattaa näin tehdä.
Ensi viikolle ei ole lyöty kenenkään kanssa mitään lukkoon, muutama on alustavalla pohjalla.
Nyt kun oli "monta" asiakasta tällä viikolla, alkoi hommat maistumaan jo vähän puulta. Ärsytti alkaa laittamaan itse ja lähteä. Mukavaa oli kun hommat oli hoidettu ja kävelin autolle rahatukko laukussani.
En tiedä yhtään jaksanko näitä hommia kauan. En ehkä tällä tahdilla. Pari-kolme asiakasta/viikko olisi varmaan sopiva.
Kuitenkin ajattelin seuraaviin "naisten päiviin" painaa hommia niin paljon kuin keikkoja saan. Tarvitsen sitä rahaa.
Sain laskupinoa jo pienemmäksi ja kaupassakin oli mukavaa käydä kun saattoi ostaa vähän hyvää :)
Ajatukset sinkoilevat laidasta laitaan. Kuten mainitsin jo vähän ärsytti, ja mietin taas miten tähän ajauduin ja onko tässä järjen hiventäkään. Välillä taas en paljoakaan asioita mieti ja rahan houkutus on niin suuri, että keikalle lähtee mielellään. Niin ja olen minä saanut tästä nauttiakkin. En muista milloin seksielämäni on ollut näin vilkasta :) Ja täytyyhän se myöntää, että olen todella nauttinut. Osa miehistä on osannut hommansa.
Alun tietty jännitys on kaikonnut ja välillä tuntuu menekö tapaamaan asiakkaita vähän liian ns.takki auki. Kaikki asiakkaat ovat kyllä soittaneet omasta numerosta joka löytyy enirosta, paitsi yksi. Hänet tapasin hotellissa, joka kompensoi tilannetta.
Mietin myös mitä tuttavapiirini ajattelisi jos saisi hommistani tietää. Pitäisivätkö ne minua alhaisena, likaisena huorana. Tuskin moni ymmärtäisi valintaani.
Jään miettimään asioita ja yritän saada tapaamisia järjestymään. Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille, jotka eksyitte tämän lukemaan :)
-Lola-

lauantai 26. huhtikuuta 2014

keikkaa keikkaa

Nyt on kunnolla polkaistu hommat käyntiin. Minulla oli tuossa pari tunnin keikkaa ja huomiseksikin on jo sovittu yksi keikka ja viritteillä on muutama keikka viikonlopulle.
Nämä kaksi mitkä tein oli tunnin keikkoja ja ajattelin alkuun, että saa nähdä miten menee. Olen kuitenkin tykästynyt lyhyempiin keikkoihin.
Ensimmäinen oli reilu nelikymppinen mies, ihan ok hänkin. Tosin hänellä oli ongelmia saada ottamaan eteen ja homma vähän kuivui kokoon. Minua hän sormetti vähän liiankin lujaa, olisin toivonut hellempää otetta. Paikat ovat kuitenkin herkät ja niitä ei voi runkata kuin porno filmeissä. Puolituntia touhuttiin ja loput ajasta juteltiin. Yhdyntään asti ei päästy. En tiedä oliko vika minussa vai miehessä kun hommat eivät luistaneet toivotulla tavalla. Hän kuitenkin sanoi, että turha ottaa liian vakavasti, nyt ei vaan onnistunut.
Helppo keikka tavallaan.
Toinen oli nuorempi mies. Mietin alkuun kun varauksen hänen kanssaan sovin, ikä-asiaa. Jotenkin vanhemmat miehet tuovat tiettyä tunnetta, että olisivat luotettavampia tai jotain sinnepäin. Tämä mies oli kuitenkin todella mukava ja asiallinen. Hänenkin kanssaan hommat olivat ohi puolessa tunnissa ja loppu aika juteltiin. Olisivatpa kaikki tunnin keikat sellaisia.
Helppoa rahaa joka tapauksessa.
Huominenkin mies on alle kolmekymppinen, toivottavasti hän on myös asaillinen ja mukava. Ikähän ei kuitenkaan luonnetta näytä, tai sitä millainen ihminen todellisuudessa on.
Palaamme taas :)

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pyhistä selvitty

Pääsiäinen meni ystävien kanssa remutessa ja aurinkoisista keleistä nauttiessa. En ottanut yhtään asiakasta vastaan, vaikka muutama mahdollisuus olisi ollut.
Tänään polkaistiin homma taas käyntiin. Minulla oli päivällä puolentunnin tapaaminen. Mies oli ihan ok, hiukan huumorintajuttoman oloinen. Siitä sai vähän tosikon kuvan ja, että hän oli hirveän tarkka asioista. Eihän siinä mitään, että on siisti mies. Asuntokin oli tiptop, eikä mikään ns.poikamieslukaali, vaikka miehellä ei kumppania ollutkaan(kait)
Tapaaminen itsessään meni ihan hyvin ja nopeasti. Olen nyt muutaman puolentunnin keikan heittänyt ja vaikka ne ei rahallisesti ole niin hyviä kuin tunnin keikat, on ne minun mielestäni mukavempia. Hommat hoidetaan ja sillä selvä.
Minua nauratti kun mies tuhisi kuin puudeli jalkojeni välissä. Hän piti nuolemisesta. Kyllä minä siitä itsekkin pidän, mutta pisti vaan naurattamaan. Jokainen on erilainen.
Sovittuja tapaamisia ei tälle viikolle ole, muutama työn alla. Toivottavasti saan niistä keikat, koska laskupino on taas kasvanut. Paljon ei voi itselle ostaa mitään kivaa kun täytyy saada ensin talous kuntoon. Kenties jonain päivänä.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä odotellessa

Olen pitänyt vapaata asiakkaista. Loppuviikosta taas uusin ilmoituksen ja alan ottamaan asiakkaita vastaan.
Viime perjantaina minulla oli keikka päivällä. Sekin miehen kotiin, ja meni hyvin. Ainakin omasta mielestäni. Mies oli mukava, normaalivartaloinen herrasmies hänkin. Minua ei ällöttänyt ja tällä kertaa aikakin meni nopeasti ja en miettinyt, että milloin tämä loppuu. Onko tämä sitten rutinoitumista, vai voiko niin vielä sanoa kolmen asiakkaan jälkeen? Ehkä ei :)
Syy voi olla siinäkin, että toisen asiakkaan kanssa olin väsynyt ja se ei sujunut ihan putkeen, joten laitoin tässä  tapaamisessa parastani.
Hän oli kiinnostunut näkemään jatkossakin, joten toivon, että saan hänestä vakkarin. Aina olisi mukavempi tavata miehiä, jotka olisivat jo jollain tapaa tuttuja.
Olen ollut tyytyväinen näihin asiakkaisiin, koska kaikki on sujunut hyvin ja mitään epämielyttävää ei ole tullut eteen. Takaraivossa kummitteleekin, että milloin tilanne muuttuu.
Ajatukset eivät ristele enää niin paljon päässäni. En tunne itseäni likaiseksi tai hyväksikäytetyksi. Välillä kyllä mietin miten tähän pisteeseen voi ajautua, mutta ne on hetkellisiä ajatuksia. Niin, ja mikään ei estä lopettamasta näitä hommia silloin kun siltä tuntuu.
Viime viikolla oli kyllä hyvä mieli kun katsoi lompakkoon. Helppo tapa tienata rahaa. Vaikka eihän tämä nyt niin helppoa ole, vaatii aina aikaa ja valmistautumista. Torstaina mietin, että tämä on henkisesti ehkä raskaampaa kuin kuvittelin. Perjantaina siltä ei enää tuntunut. Aikahan sen sitten näyttää, vielä ollaan niin alussa, että mitään pitävää on vaikea sanoa.
Asusteita olen katsonut nettikaupoista ja varastoja pitäisikin muutamalla vaatekappaleella täydentää. Valinnan vaikeus on vaan suuri :) Tarjolla on niin paljon kaikenlaista. Ajattelin ostaa vaatteita pikkuhiljaa, enkä kerralla suurta kasaa. Siitäkin syystä, etten tiedä kauanko tätä jatkan.
Ulkona on ihanan keväinen ilma ja hormoonit alkavat hyrräämään kevään koittaessa :) Kirjoittelen taas kun olen polkaissut hommat käyntiin.
Hauskaa ja munarikasta pääsiäistä kaikille :)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Toinen tapaaminen

Tänään tuli extempore tapaaminen illaksi. Mies soitti ja no rahan puutteessa päätin ottaa tunnin keikan vastaan. Tämä eroaa edellisestä siten, että oli ensimmäinen kotikeikkani.
Miehen tiedot löytyivät enirosta ja puhelimessa sain miehestä hyvän kuvan. Minua kyllä väsytti, ja mieli olisi tehnyt jäädä makoilemaan sohvalle karkkipussi ja kaukosäädin kädessä.
Laitoin itseni pikaisesti valmiiksi ja lähdin matkaan.
Vastassa oli mukava keski-ikäinen mies. Kropaltaankin normaali. Asunto oli siisti ja mies käyttäytyi herrasmiesmäisesti.
Siinä sitten otettiin vaatteet pois ja alettiin hommiin. Huomasin kuitenkin itsestäni, että olin väsynyt ja en antanut parastani. Makuuhuoneen seinällä oli kello jota koko ajan vilkuilin, taas toivoen ajan kulkevan nopeampaa.
Mies laukesikin heti suuseksin aikana, parin imun jälkeen. Rauhoituttiin siinä hetki ennen seuraavaa koitosta. Kovin nopeasti veitikka ei lämmennyt uudelle yritykselle, mutta saatiin kuitenkin toinen laukeaminen ennen tunnin täyteen tulemista.
Reissu meni siis muuten hyvin, mutta tiedän itsestäni ainakin sen, etten enää kovin väsyneenä ota keikkoja vastaan. Siinä kärsii asiakaskin kun en voi antaa parastani.
Mietin siinä touhujen lomassa, että kuinka paljon minun pitäisi ns.näytellä, äännellä jne...
Ajatukseni vaihtelevat edelleen tämän ns.uuden "harrastuksen" vuoksi. Raha lämmitti taas mieltä, mutta itsellä on hiukan likainen olo. Kotiin kun pääsin menin suoraan pesemään hajut pois.
Tänään kyllä selailin vastauksia ihan innolla ja yksi sovittu keikka on perjantaina. Huomisellekkin oli alustavaa keikkaa tiedossa.
Täytyy katsoa mihin suuntaan ajatukseni alkavat menemään. Lopetanko hommat vai jatkanko. Ehkäpä jos asikkaaksi tulisi vähän nuorempi hyvännäköinen mies, voisi se piristää minuakin ;)

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kauan odotettu ensimmäinen kerta

No niin, se on sitten hupakkoneitsyys menetetty. Vihdoin ja viimein.
Menin eilen hotelliin tapaamaan ulkopaikkakuntalaista keski-ikäistä miestä. Hän oli täällä työmatkalla.
Ei juurikaan jännittänyt, yönkin sain hyvin nukuttua, vaikka tapaaminen oli jo aamupäivällä. Matkalla leijui perhosia hiukan mahassa, ja meinasin jo perua koko jutun, mutta niin vain seisoin hotellin edessä ja odotin tuntomerkkeihin sopivaa miestä.
Ja sieltä se mies sitten tuli. Ihan oli sellainen kun itsensä kuvailikin. Keski-ikäinen, roteva, mahakas mies.
Mietin paljon etukäteen kuinka homma lähtisi käyntiin, mutta tultiin hyvin juttuun heti ja siitä se vaan soljui omalla painollaan.
Mies oli herrasmies ja ensimmäiseksi kerraksi tämä oli juuri sopiva, ei jäänyt huonoja fiiliksiä.
Itse tapahtuman aikana ajatukset risteilivät milloin missäkin. Välillä vähän ällötti ja välillä nauratti. Toivoin vaan, että aika menisi nopeasti, vaikka se ei niin kamalaa ollutkaan.
Lisäksi minua alkoi naurattamaan kun mietin, etten baarissa edes kahden promillen humalassa lähtisi semmoisen miehen mukaan, mutta niimpä sitä vaan tässä oltiin ja vielä selvinpäin :) Raha tekee kyllä paljon.
Ainut mikä minua häiritsi oli miehen pahanhajuinen hengitys. Tunnen vieläkin sen pistävän hajun nenässäni.
Kotona menin heti suihkuun ja olinkin siellä melkein puoli tuntia.
Kaikki meni siis hyvin.
Ajatukset ovat nyt hiukan hämmentyneet, en oikein tiedä mitä ajatella. Uusia sovittuja keikkoja ei ole tiedossa, mutta yhteydenottoja on tullut ja viestivaiheessa menemme, suunnitteluja siis on.
Edelleen mietin onko minusta tähän. En sitä vielä ehkä tiedä. Raha taskussa kyllä lämmittää mieltä ja sen lisäsaaminen ei olisi pahitteeksi.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ei etene ei...

Mietin, että mikä tässä nyt vastustaa kun en saa sitä ensimmäistä tapaamista järjestettyä. En sitten millään. Minulla oli jo alustava tapaaminen viikolle sovittuna keskustan hotelliin, mutta siihen tuli viimehetken peruutus kun tämä mies ei sitten tullutkaan paikkakunnalle. Kyllä harmitti, mutta minkäs teet.
Ilmoituksen uusin ja  vastailin uusiin viesteihin. Jostain syystä moniin mihin vastaan, niistä ei enää kuulu. Mietinkin onko syynä liian korkea hinta (se on kyllä ihan keskiverto, mihin tutkimuksien ja suomalaisten tarjoajin hintahaitarin mukaan päädyin) vai se, että en tapaa kotonani. Ulkomaalaiset hupakothan antavat halvemmalla ja heillä on paikkakin missä tavata.
Mietin myös, onko ikäni osasyy, monethan ajattelevat varmasti nuoremman olevan seksikkäämpi jne..
Vai onko viestin suhteen niin, että nopeat syövät hitaat. En kuitenkaan päivystä sähköpostiani koko ajan.
Muutaman kanssa on ollut alustavaa puhetta ensi viikolle, mutta katsotaan tuleeko niistä mitään. Sitten onkin tämän kuukauden pakkolomaviikko edessä :)
Auto on tullut huollosta ja mietin pitäisikö sopia vain tapaaminen jonkun miehen luokse, että tässä pääsisi alkuun.
Toivoin tämän postauksen olevan kertomukseni ensimmäisestä kerrasta, mutta ehkä seuraava sitten jo on.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kuulumisia

Tuntuu nyt, että nämä asiat vähän polkevat paikallaan. En ole edelleenkään tavannut ketään miestä. Muutaman miehen kanssa ollaan vaihdettu viestejä tiheään ja niistä varmaan poikii se ensimmäinen tapaaminen.
Mahdollisuuksia tapaamisiin olisi jo ollut, pidän kuitenkin edelleen kiini siitä, että tapaan sen/ne ensimmäiset hotellissa. Tämä rajoittaa hiukan mahdollisuuksia, mutta haluan pelata varman päälle. Lisäksi autoni on huollossa pari päivää, joten en lähde bussilla tai taksilla kenenkään luokse. Ainakaan nyt kun rahat ovat muutenkin tiukalla ja mikäli sattuu oharit tulemaan, on se minun pussistani pois.
Niin no sain pari ehdotusta autopanoista, mutta ne laitoin hihityksen kanssa suoraan roskakoriin. Ei ihan minun juttuni, vaikka joskus teininä sekin on kokeiltu. Ajatus siitä, että ahtaisin itseni auton takapenkille aikuisen miehen kanssa, saa minut hihittelemään. Kuvitelma pienestä autosta ja kahdesta aikuisesta ihmisestä. Jalka huonosti, käsi huonosti jne...
Toivotaan kuitenkin, että ensimmäinen tapaaminen järjestyisi pian. Tuntuu,että en pääse tässä asiassa puusta pitkälle. Tai voihan sen ajatella niinkin, että jos todella olisin halunnut niin olisi ensimmäinen tapaaminen jo ohitse. Mutta kyllä se vielä tulee :)
Kävin tänään työhaastattelussa, en kuitenkaan usko, että minut valitaan tehtävään. Ja vaikka valittaisiin en unohda tätä projektia. Haluan tämän kokeilla ja sen myös teen. Olin töissä tai en. Rahaa tässä tarvitaan ja kipeästi. Ei paljon naurata laskupino ja päivärahojen suuruus.
Sain muutaman tsemppaavan kommentin edelliseen postaukseen. Hienoa nähdä, että lukijoita löytyy :) Tsemppiä vaan kovasti teillekkin omilla tiellänne. Mielenkiintoista nähdä, että meitä ns.aloittelijoita tulee koko ajan lisää.  Harmillista, että joutuu lähtemään tälle tielle. Monihan sen tekee vain rahan takia. Mielestäni se kertoo Suomen tilanteesta ja tästä yhteiskunnasta.
Jännää on myös se, että yhtään moraalikommenttia tms ei ole vielä tullut. En niitä haluakkaan, mutta tämä aihe kun on mielipiteitä jakava.
Vielä kommentteihin palaten, on tunnistumisen pelko minunkin mielessäni. Edellisessä työpaikassani tapasin paljon tämän kaupungin ihmisiä, ja pelkäänkin, että joku heistä on tulevaisuudessa asiakkaani.  Ja riski, että se tieto tulee tuntemieni ihmisten tietoon, on siten olemassa. Se riski tässä on otettava. Olen kyllä miettinyt, että voisin tehdä keikkaa jossain vaiheessa muuallakin kun tässä kaupungissa. Pääkaupunkiseutu olisi varmasti paras sen suhteen, että ei niin helposti tulisi tunnistetuksi. Vaikka tämäkin kaupunki missä asun on asukasmäärältään iso, on se silti piireiltään mielestäni pieni.
Toivottavasti seuraava postaukseni kertoo jo siitä ensimmäisestä keikasta :)

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Vastauksia ihmetellen

En ole vielä saanut sovittua yhtään live tapaamista. Vastauksia ilmoitukseen kyllä tuli, monta kymmentä, ei sentään satoja. Niistä pitäisi nyt poimia parhaat päältä ja vastata heille. Alkaa luomaan verkostoa ja tavata miehiä.
Ensimmäiseksi päätin sen, että ensimmäiset asiakkaat tapaan vain hotellissa. Ihan oman turvallisuuden vuoksi. Kotona en heitä missään nimessä ota vastaan ja en halua vielä mennä kenenkään miehen kotiin, en ennen kuin pääsen jyvälle tästä hommasta. Hotelli näin ollen on turvallinen ja hyvä vaihtoehto. Täytyisi vaan ottaa se ratkaiseva askel ja sopia tapaaminen. Jotenkin olen ollut laiska ja tilanne mietityttää minua edelleen. Ensin luin innolla vastauksia, sitten tuli hetki jolloin en edes halunnut avata sähköpostia.
Vastauksia tuli laidasta laitaan. Osan poistin samantien. Osa oli huvittavia ja osa todella irstaita. Ja osa taas etsi seuraa ilman rahaliikennettä. Mutta kyllä siellä oli muutama ihan potentiaalinen ehdokas.
Kuvaa en ilmoitukseen laittanut, enkä ajatellut sitä myöskään jakaa sähköpostissa. Monet sitä pyysivät, mutta saavat tyytyä minun sanaani omasta ulkomuodostani. Sen kerron ihan totuuden mukaisesti. Ehkä tulee vielä päivä kun laitan ilmoitukseen jonkinlaisen kuvan. Sen aika ei vaan ole vielä.
Tämä on yllättävän vaikeaa. Ehkä juuri siksi, että en ole täysin varma tästä. Mutta kyllä sen yhden asiakkaan ainakin tapaan ja katson miltä tuntuu.
Tiedän, että tulen tarvitsemaan rahaa ja nyt näyttää siltä, että eduskunta laittaa kapuloita rattaisiin pienituloisten kiusaksi. Se kertoo jo mihin tässä ollaan taas menossa.
Ehkä alankin perkaamaan vastauksia nyt ja sovin sen ihka ensimmäisen tapaamisen.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Askel eteenpäin

Nyt sen tein. Laitoin nimittäin ilmoituksen. Hui, jännittää...
Kyllä tätä mietin ja harkitsin, harkitsen edelleen. Täytyy sanoa, että perhosia lepattaa vatsassa jo nyt kun mietin, että aamulla koneen avaan ja näen onko vastauksia tullut. Ja jos on, niin millaisia. Niistä toivon mukaan myöhemmin lisää :)
Edelleen ajatukset pyörivät päässä. Välillä olen, että ei herranjumala mitä minä mietin ja olen tekemässä, mutta sitten se sama kutkutus palaa mieleen. Harrastaa seksiä, eri miesten kanssa, eri tavoilla... Onhan se varmaa, että sieltä tulee eteen miehiä laidasta laitaan. Ei se tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista. Ja se turvallisuus..se pieni piru joka päässäni takoo, että älä ala, kun jotain voi sattua. Olen aikoinaan harrastanut itsepuolustuslajeja, toivon niistä olevan hyötyä jos tilanne niin vaatii. Niitä kyllä pitäisi harjoitella edelleen. Ehkä kun saan rahaa menen vaikka krav maga kurssille.
Ja kuinka paljon tämä poikeaa nuoruuden(ei sillä, että vanha olisin vieläkään) yhden illan jutuista. Erohan on siinä, että olen selvinpäin ja saa siitä rahaa. Nuorena harrastin näitä juttuja enemmänkin. Miehiä tuli ja meni. Uskollinen kyllä olin exälleni, mutta nyt vapaa kuin taivaan lintu.
Olen hommannut tietoa, oppaita, lukenut kirjoituksia. Eniten mietityttää se kun kuitenkin emmin, onnistuuko tämä. Osan mielestä ajatuksen kannattaisi olla, mutta kai sitä nyt voi kokeilla, edes kerran tai toisenkin. Ystävilleni en tästä kuitenkaan voi kertoa. Ehkä siksi aloin kirjoittamaan tätä blogia.
Mutta niin se vaan on, että se raha se raha...Ei tässä valtiossa ilman rahaa pärjää. Mitä katsoo uutisia niin taas se hallitus siellä jotain vähemmän mukavaa meidän päänmenoksi keksii.
Niin ja erehdyin nettiautoon katselemaan autoja, ja se raha!!!  Mietin kuinka ihanaa oliskaan ajaa tietynlaisella autolla. Jos siihen saisi säästettyä. Löysinkin jo muutaman kivan kauppakassin. Pienen ja pirtsakan :)
Ja syksyllä olisi ihanaa päästä jonnekkin rannalle makoilemaan aurinkoon, ja näillä tuloilla se ei onnistu. Vaikka kuinka haen töitä, ei mistään mitään kuulu. Ehkäpä tämä on tarkoitus kokea.. Koskaan ei voi tietää...



perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pohdintaa ja taustoja

Olen reilu kolmekymppinen nainen Etelä-Suomesta. Työpaikka meni alta viime vuonna ja useamman vuoden avoliitto kariutui. Rahat alkavat olemaan tiukilla ja töitä ei tunnu löytyvän. Olenkin alkanut miettimään pientä sivubisnestä, eli seksiä rahasta.
Ajatus on pyörinyt päässäni kuukausia. Olen lukenut aiheesta paljon ja miettinyt olisiko minusta siihen. Seksistä pidän, ja paljon, mutta ajatus siitä vieraiden miesten kanssa mietityttää. Toisaalta uskon, että olen sen verran luja luonne, että siihen pystyisin. Mutta mutta...
Paljon asiota pyörii päässäni alaan liittyen. Turvallisuus päälimmäisenä. Ja tietysti yksityisyys. En voisi kuvitella ottavani "hoitoja" vastaan kotonani, mutta kuinka paljon järkeviä asiakkaita löytyy outcallina... Entä sitten kun minut kaupungilla tunnistettaisiin.
Välillä mietin, että ei hemmetti en minä siihen ala, mutta toisaalta ajatus taas kutkuttaa mielessäni seikkailuna. Niin ja raha tietysti. Olisi mukavaa kun ei kaupassa tarvitsisi laskea pennosia ja voisi välillä hemmotella itseäänkin. Ehkä jopa vaihtaa autoa ja ostaa jotain kivaa. Panostaa harrastuksiin jne..
Avoliitossa rahasta ei juurikaan pulaa ollut, olihan meitä kaksi maksajaa, mutta nyt kun on joutunut olemaan päivärahalla ja laskuja kasaantuu, ei tämä mitään herkkua ole. Mutta onko sitten itsensä myyminen sitä?
Kuten huomaatte ajatukset risteilevät päässäni...
Olenko materialisti ja onko rahan houkutus niin suuri? Kyllä se vaan taitaa olla.
Olen miettinyt ilmoituksen laittoa, mutta en sitä ole kuitenkaan vielä saanut aikaiseksi. Joku pieni asia sitä silti jarruttaa. Silti ajatus siitä, että rahahuolia ei olisi houkuttaa.
Ehkä saan ilmoituksen piakkoin laitettua. Eihän se ota jos ei annakkaan. Pelkkä ilmoituksen laitto ei vielä tarkoita, että pyörät alkaisivat rullaamaan.