maanantai 26. toukokuuta 2014

Takaisin elävien kirjoihin

Nyt onkin ollut hiljaiseloa, kun olin pahassa flunssassa. Keikkailu täytyi laittaa jäihin sen ajaksi, mutta nyt on elämä alkanut voittamaan ja flunssa selätetty.
Tapaamisia pukkaa taas loppuviikosta. Pari keikkaa onkin jo sovittuna vanhojen asikkaiden kanssa, ja ilmoitus täytyisi uusia, jotta saisi kurottua kiinni nämä pari viikkoa mitkä nyt jäi välistä. Vaikkakin naisten päivät sattuivat onneksi samaan aikaan ja silloin tietysti en keikkaile.
Yksi vanha asiakas otti yhteyttä ennen kuin sairastuin. Olin aika yllättynyt, koska hän oli juuri se josta aiemmin kerroin ja kirjoitin, että keikka ei mennyt ihan putkeen kun olin väsynyt. Se olikin mukava yllätys kun hän halusi tavata uudelleen, vieläpä samana iltana. Tällä kertaa annoin parastani ja uskon, että tapaaminen oli miellyttävä molemmille. Katsotaan ottaako hän yhteyttä enään.
Tapasin myös erään uuden asiakkaan ja hän olikin oikein miellyttävä. Nautin kovasti itsekkin, hän sai minut kyllä syttymään :) Joten ei tämä ihan "huonoa"hommaa ole ;)
Kun keikkoja on nyt jokusen tehnyt, on alkanut itse olemaan varmempi ja voisi ajatella, että pelvelutaso jollain tavalla nousee. Tietysti se vaikuttaa kun saa itseluottamusta ja kokemusta.
Paikka on edelleen suuri ongelma monen miehen kanssa. Säästänkin nyt rahaa ja vuokraan majapaikan muutamaksi päiväksi. Uskon, että kulut saan katettua, koska kysyntää paikan kanssa on ollut todella paljon.
Tilanteena se tietysti on erilainen , kun silloin miehet tulevat luokseni, enkä minä mene kenenkään kotiin.  Ajatuksissani on myös, että turvallisuustaso jonkin verran laskee, joten sen varaan saa suunnitella jotain, ettei mitään tapahtuisi. Luulen, että otan asiakkaita vain ns.oikeista numeroista ja varaan jotain mukaan, jota tarvittaessa voin käyttää jos tilanne riistäytyisi käsistä.
Kesälle mietin myös pientä road trippiä eri paikkakunnille. Voisin lähteä viikoksi seikkailemaan ja majoittua eri paikkakunnille, päiväksi kahdeksi. Saisi hetkeksi irrottautua tämän kaupungin pölyistä ja jos hyvin käy, siitä saisi sen verran rahaa, että voisi pitää lomaakin.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Matalapainetta

Toissa viikonlopun jälkeen tuli kiintiö täyteen. Vietin viime viikon ihan omissa oloissani. Ei kiinnostanut tavata yhtään miestä, vaikka yhteydenottoja tulikin. Ajatuskin vieraan miehen tapaamisesta ahdisti siinä määrin, että suosiolla suljin puhelimen ja tarkistin sähköpostin vain parina päivänä.
Viikonloppuna olisin jo voinutkin jonkun tavata, mutta keikkoja ei ollut tarjolla. Huomaa, että hieman aaltomaisesti menee. Välillä hommia saisi painaa paljon, ja välillä ei tule yhtään yhteydenottoa.
Olen huomannut, että paikkaongelma on suuri. Monella ei ole mahdollisuutta pyytää kotiinsa. Viimeksi kun uusin ilmoituksen 2/3 osaa vastauksista kaatui paikan puutteeseen. Suunnittelin, että ottaisin joko hotellihuoneen tai erään firman vuokratun asunnon pariksi päiväksi. Painaisin sillon hommia kunnolla, ja sitten varmaan voisikin pitää vapaata. En tiedä tekisinkö sen täällä kaupungissa missä asun, vai lähtisinkö käymään jossain muussa kaupungissa. Vaihtelu voisi virkistää.
Sain yhteydenoton eräältä tuntemaltani mieheltä. Mietin jo sähköpostia lukiessani, voisiko hän olla epäilemäni henkilö ja kun hän laittoi numeronsa asia vahvistui. Voitte kuvitella, etten miestä tule tapaamaan. Tämä on yksi syy miksi salaamaton numero jonka tiedot saa enirosta on hyvä. Pystyy ehkäisemään tutut. Onneksi hänellä oli salaamaton numero, enkä joutunut kasvokkain hänen kanssaan :)
Tässä pikaisesti kuulumisiani, täytyy alkaa valmistautumaan viikon toiselle keikalle ;)

lauantai 3. toukokuuta 2014

Mies "lahna" :)

Mietin pitkään jaanko tämän teidän kanssanne, mutta oli pakko :) Päätin jo kun blogia aloin pitämään, etten tänne asiakkaista kovin yksityiskohtaisesti kerro, mutta tämä olkoon poikkeus.
Minulla oli eilen asiakkaana mies, joka oli sängyssä lahna. Naisistahan puhutaan, että osa on lahnoja sängyssä, ja vain makaavat, eivätkä tee mitään.
Nyt olen elämäni ensimmäisen kerran törmännyt mieheen, joka ei kertakaikkiaan tehnyt mitään.
Ei siis mitään.
Lisäksi hänestä ei saanut irti oikein mitään, mitä olisi halunnut ja mistä olisi tykännyt. Viesteistä tiesin kuitenkin, että pitää ihan perinteisestä seksistä, eikä hän niissä ehdotellut mitään erikoista, eikä kummempia toiveita ollut.
Jouduin itse olemaan johtava osapuoli ja ehdottelemaan, ja tekemään kaikki. Ei se haitannut, olen vain tottunut siihen, että miehestä saa enemmän irti ja hän on myös oma-aloitteinen.
Ensin otin häneltä suihin, ja sen kestettyä aikansa, aloimme harrastamaan seksiä. Mies makasi sängyssä selällään ja minä ratsastin. Sitäkin aikani tehtyä, kysyin haluaisiko hän vaihtaa asentoa. Oikein mitään vastausta saamatta, päädyimme takaapäin naintiin. Siinäkin minä olin se paneva osapuoli, mies vain oli takanani. Minua alkoi jo koko tilanne naurattamaan kesken kaiken. Sitten mies vain yht äkkiä sanoi, että eiköhän tämä ollut tänään tässä, jatketaan sitten seuraavalla kerralla. Hän ei siis lauennut. Kovasti hänellä kuitenkin seisoi. En tiedä, oliko hänellä kysessä ensimmäinen tapaaminen, ja ehkä hän jännitti sitä jollain tapaa, vai eikö hän ole tottunut sängyssä tekemään mitään. Mies kuitenkin oli suhteessa ja ikääkin jo jonkin verran, joten nuoruudesta ja kokemattomuudesta ei voi puhua. Tai sitten hän oli vain tottunut siihen, että nainen vie ja hän vain vikisee.
Vai oliko vika minussa...
Ajattelin kyllä, että seuraavaa kertaa ei taida tulla. Hän menee puhelimessa älä vastaa-osioon.
Tulipa tämkin koettua, ja tietää, että tämmöisiä tapauksia voi tulla eteen. Olin itsekkin vähän yllättynyt ja hämmentynyt, mutta yritin hoitaa tilanteen parhaani mukaan.
Viikonloppuja :)
-Lola-