perjantai 3. lokakuuta 2014

Syystunnelmia

Hetki onkin taas kerinnyt edellisestä postauksesta vierähtää. Hommia on painettu enemmän ja vähemmän, vähän fiiliksen mukaan.
Asuntoa olen vuokrannut pariin otteeseen ja kotikeikkoja on riittänyt mukavasti. Välillä olen pitänyt ns.omaa lomaa ja puhelin on pysynyt visusti kiinni. Välillä on tullut sellainen fiilis, ettei vaan jaksa, eikä kiinnosta. Silloin ei asiakkaitakaan kannate ottaa vastaan, koska itsestään ei voi kaikkea antaa.
Nyt tuota fiilistä on ollut vähän useamman. Johtuuko sitten loppukesästä kun hommia tuli painettua ihan urakalla vaiko mistä.
Siviilielämässäkin on riittänyt kaikenlaisia kiireitä ja ollut pieniä muutoksia, jotka on vieneet aikaa.
Uusia naamoja olen tavannut jonkin verran, mutta aika pitkälle on vakkareilla menty. Niitä onkin alkanut kertymään ihan mukavasti, ja harmillisesti taas osa on pudonnut pois.
Reissujalkaa hieman vipattaisi ja olenkin miettinyt pientä irtiottoa kotimaisemista.Voisin tehdä muutaman päivän reissun jollekkin muulle paikkakunnalle.
Suunnitelmissa siintää myös pidempi reissu, mutta sen ajankohta taitaa mennä keväälle. Nyt kun pimeys ja talvi on tulossa ei kiinnosta lähteä suomea kiertämään.
Asiakkaat ovat edelleen olleet mukavia, mitään vakavaa tai sinnepäinkään ei ole sattunut.  Hyvä niin, mutta täytyy koputtaa puuta ;)
Ällötyksiä on riittänyt jonkin verran, ne joko haisee pahalle suihkunkin jälkeen, tai väittävät käyneensä pesulla, vaikka eivät ole käyneet,( liika partavesi, hiki, pahanhajuinen hengitys), suudellessa kuolaavat koko naaman, runkkaavat kuin viimeistä päivää ja unohtavat kun sanoo, että sen voisi tehdä hellemmin jne..
Paras oli kerran kun minulla oli asunto vuokralla, ehdotin miehelle suihkua, mutta hän sanoi, että oli lähtiessä käynyt. Suikkarissa jo tunsin pienen kusen hajun, jota ei puhtaasta kalusta lähde, ja kun hän oli poistunut katsoin valkoista peittoa joka oli ollut allamme, niin siinä oli jarruraita :D  Liukuva käsitys tuo ennen tapaamista otettu suihku.
Sukat jaloissapyöriviä asiakkaita olen myös tavannut, ja ne kyllä tuo piristystä tähän hommaan.
Hauskaa syksyä teille kaikille, kirjoittelen taas kun ehdin :) Muistakaa nauttia lämmöstä ja läheisyydestä ;)
-Lola-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti